Koskettava komedia hyvinvointivaltion pahoinvoinnista saa ensi-iltansa 27.3.2026
Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin perustuva ja Minna Leinon dramatisoima Pintaremontti saa ensi-iltansa Teatteri Akselin päänäyttämöllä perjantaina 27. maaliskuuta 2026. Näytelmän ohjaa Kauno Takarautio, jonka käsialaa ovat lukuisat Teatteri Akselin menestysnäytelmät. Takarautio on ohjannut Nousiaisen teoksista Teatteri Akseliin aiemmin näytelmät Juurihoito sekä Maaninkavaara, joka valittiin vuonna 2023 mukaan myös Suomen suurimmille harrastajateatterifestivaaleille Mikkeliin.
Pintaremontissa käsitellään rakkauden kaipuuta, yksinäisyyttä, ikävää ja ihmisten suhteita perhe-elämän moninaisuudessa. Näytelmä on yhtä aikaa sekä hulvattoman hauska, että peri-inhimillinen draamakomedia, jonka vastustamattoman huumorin tunnistaa tragikoomisista, helposti samaistuttavista arkielämän tapahtumista. Näytelmässä edetään hautajaisista häihin roolihahmojen kasvaessa selviytyjiksi, jotka lopulta löytävät harmonian ja onnen kaoottiseen elämäänsä.
Esitykset ovat tulossa myyntiin lähiaikoina!
Oletko kiinnostunut ryhmävarauksesta tähän näytelmään?
Laita pikaisesti viestiä tästä, niin olemme sinuun yhteydessä. Pääset ensimmäisten joukossa varaamaan ryhmällenne paikat haluamaanne näytökseen.